Eilen olin tutkimassa suurta puistoa ja kuvailemassa seuraavaa teosta varten mustavalko filmille puita
Tutkin usean tunnin puiden runkoja ja niiden pintoja.
Sää on niin keväinen, se tekee minut onnelliseksi.
Luonto alkaa taas kukkia ja lintujen laulu kantautuu kaikkialle.
Nurmi on märkää ja mutaista, mutta sehän ei haittaa.
Onnekseni löysin sieltä mielettömän näköisiä puita,
jätin puolet puistoa ja metsää alaa ensi kertaan.
Runkot olivat vaan niin tavattoman kiehtovia,
en kuvitellut niiden olevan niin kiehtovia.
Olen joulun jälkeen kirjoittanut todella paljon muistiinpanoja ja ajatuksia
kierrellyt näyttelyitä ja kaarrellut eri kaupungeissa.
Olen käsitellyt taidetta, etsinyt vastauksia, kokenut ahaa-elämyksiä
Tiedän mitä teen. Vai tiedänkö?
Tunnen olevani inspiroituneempi kuin koskaa,
samaan aikaan tunnen kaikki deadlinet ylitsepääsemättömiksi ja vihollisikseni.
Omasta taiteesta on joskus niin kovin vaikeata puhua,
löytää oikeita sanoja ja kuvailla tuntemuksia
Yritän kuitenkin,
vielä vaikeampaa siitä tekee sen, että puhuu "vieraalla" kiellellä taiteestaan.
Ulkoilma, uuden kokeminen ja näkeminen vahvistaa ajatuksia, esittää kysymyksiä
Mutta niiden jäsentely ei ole aina helppoa.
Aurinkoa ja samaan aikaan sadetta.
Onneksi kuitenkin sade loppui lyhyen.