Terveisiä

Tampere, Tuomikirkonkatu kesällä 2019

 Kun ensimmäisen kerran aloin kirjoittaa blogia 2008 se oli jotain aivan muuta. Siitä minulla ei ole enää mitään ylhäällä tai kunnollisia muistikuvia, mutta vuonna 2009 olin juuri muutamassa pois kotoa ensimmäiseen omaan asuntooni. En sano, että olin eri ihminen tuolloin, mutta asiat olivat silloin täysin toisin. Aloitin blogini täysin siitä syystä, että olin saanut ensimmäisen järjestelmäkamerani vähän enemmin ja kuvia alkoi olla hyvin paljon. Vähitellen halusin myös kertoa kuten muutkin tuolloin millaisia vaatteita olin pitänyt ja missä olin ollut. En liiemmin koskaan ole kokenut olevani hyvä kirjoittaja, mutta olen todella pitänyt kirjoittamisesta. Vaikea lukihäiriöni on myös tuonut oman twistinsä kirjoittamiseen ja myös oman jännityksensä, sekä rutkasti kirjoitusvirheitä. Siitä huolimatta olen kirjoittanut, joskus vähän enemmän toisinaan vähän vähemmän blogia ja pöytälaatikko runoja. Jonain vuosina en kirjoittanut kun lauseen postauksieni yhteyteen. Blogini on kokenut monet muutokset 12 vuoden aikana, mutta niin olen minäkin.

Haluisin olla ihminen, joka lukee paljon kirjoja, rakastan niitä. Pidän niistä esineinäkin, tykkään katsella niitä, pidellä käsissäni ja myös toki lukea. Olen vain aivan äärettömän hidas lukija, siksi minulla ei ainakaan koskaan tule olemaan blogia kirjoista joita olen lukenut.

Blogin pitäminen on ollut aikamoinen matka. En koskaan ole liiemmin jakanut blogiani minnekkään, tai hakenut sille lukijoita. Se on ollut kokoajan ikään kuin oma tilani tai paikkani, johon on ehkä joku saattanut joskus eksyä. Blogimaailma meni kertaheitolla ja vauhdilla eteenpäin. En ole viime vuosina ollut kovin ahkera päivittämään. Olen kuitenkin pitänyt tätä taiteellisen prosessini alustana, jossa kuvat eivät todellakaan enää ole riittänyt aina laadultaan, jotka joskus aina jälkikäteen hävettävät. Blogini ei todellakaan koskaan olisi riittänyt yhteistyökuvioihin tai saavuttanut rahaa. Mutta se totta tosiaan onkin julkinen salainen päiväkirja.

Jossain Helsingin ja Tampereen välillä E12 tiellä kesällä 2019

 Tuntuu, että tämän postaus saattaa olla koskaan pisin kirjoitukseni tähän blogiin mitä olen tehnyt. Voi olla, että kirjoittaisin enemmänkin blogia ja olisin intohimoinen sen suhteen, mutta aika on rajallista. En koskaan saisi kerättyä niin paljon aikaa ja jaksamista, että pystyisin päivittämään edes pari kertaa viikossa säännöllisesti ja mistä minä edes kirjoittaisin?

En olisi valmis kertomaan itsestäni, en vain osaisi. Kirjoittaisin tästä mistä nytkin kirjoitan? Ei se olisi kuitenkaan tarpeeksi kiinnostavaa, välttämättä. Kuvien ja sisällön luominen tarvitsisi myös varmuutta siihen mitä tekee. En koskaan ole ollut kovin varma blogistani tai sinne päivityksiä tehdessäni. Olen taas innostunut päivittämään blogiani tauon jälkeen, se on ollut vuosi kaudet toistuva keväinen riitti, jolloin teen muutaman luonnoksen kansiosta valmiiksi viime vuoden tekstejä ja kirjoitan uusia sekä tallennan jälleen kerran useamman luonnoksen. Ehkä se on vain sitten tapani pitää blogia, päiväkirjaani.

Tampere Hämeenpuisto syksyllä 2019

Poikkeustilan aiheuttamat tuntemukset ehkä luovat tarvetta tehdä erilaisia juttuja. Keväällä muutenkin kuin valo lisääntyy ja alkaa tuntua siltä, että on valmis tekemään uusia juttuja ja saamaan energiaa, alkaa myös blogin kirjoitus. Toivottavasti se into säilyisi ja saisin tänne jotain myös jälkiä myös itselleni.

Kuvat eivät sinällään liity juttuun, muuta kuin että nämäkin ovat taas kuvia, joilla ei ole paikkaa. Kuten on olut jo 12 vuotta sitte.