En sanoisi, että koronaviruksen aikana olisi tullut radikaaleja muutoksia työskentelyyni.Viikot vain ovat olleet todella erilaisia omaehtoista karanteenia on takana nyt reilu viisi viikkoa. Viikot ovat olleet todella erilaisia toisella viikolla olen saanut paljon aikaiseksi ja tehtyä työhuone työskentelyä sekä opintojani eteenpäin, toiset viikot ovat olleet raskaampi. Erityisen raskas on ollut tämä viikko, en tiedä miksi, ehkä aikaa on kulunut jo sen verran ja koko virus ja rajoitukset alkavat jollain tasolla ahdistaa. Ehkä myöskin epätietoisuus ja menetetyt mahdollisuudet keväältä ja hyvin suuralla todennäköisyydellä myös kesältä. Otan säännöt vakavasti ja ymmärrän niitä, sekä tieto siitä, että kaikki ovat samassa pisteessä helpottaa. Mutta onhan tämä silti eräänlainen koe, ei mikään helpoin tilanne. Sitä kummasti alkaa kaivamaan sellaisia asioita mitä ei edes normaalisti ole viime vuosina tullut tehtyä. Ne päivät kun aurinko on kirkkaimillaan ovat selkeästi helpompia ja tuottoisempia.
Olen työstänyt useita teoksia jälleen saman aikaisesti sekä yrittänyt kirjoittaa museologian esseitä. Karantteeni olot ovat voimistaneet halua suoriutua sellaisistakin tekoprosesseista, jotka ovat saattaneet kyteä pitkään luonnoskirjoissa sekä olla kesken jopa vuosia. Suunnitelmallista työskentely ei kuitenkiaan todellakaan ole. Ennen kun pystyin aloittamaan varsinaisen työskentelyn piti jälleen kerran käydä kaikki työhuoneen kaapit lävitse ja järjestää uudelleen. Se on tapani päästä työskentelyssä alkuun, sillä joskus on vain todella kamppailun takana aloittaa teoksien tekeminen, vaikka olisikin jo suunnitelma ja teokset olisivat mielenkiintoisia työstää.
Pohdintoja korona ajasta on tarvinnut käydä lävitse kokoajan. Koen jo kyllästyneen koronataiteeseen. Onko kaikki taide, jonka Korona aikana tekee koranataidetta? Kun tilanne helpottaa aletaan esittelemään koronataidetta. Koronataide hakujakin on jo ollut paljon. Mäh.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.