Korutaidetta ja fantasiaa

Opinnot käsityön taiteen parissa loppuivat tältä keväältä. Loppu lähiopetushan tapahtui lähinnä verkossa ja työsktenly kurssin kanssa, jonka päämääränä oli luoda fantasiahahmo jäi hyvin nopeasti lähiopetuksen kohdalta. Tapasimme verkossa aina tuntien puitteissa ja kävimme läpi miten kukin oli edennyt. Itselle syy lähteä opintoihin oli juurikin se lähiopetus ja se miten paljon ryhmästä ja ryhmäläisten prosessista saa. Tulikin jotenkin yllättävän vaisu olo, kun jatkoi käytönnössä samaa mitä normaallistikin eli työstää yksin työhuoneella teoksiaan. Tärkeä kohtaaminen taiteen tekemisen parissa jäi pois. Mielenkiintoisinta siinä oli kuitenkin se, että huomasin sen vasta kun pidimme viimeisen etätuntimme, että kurssi oli jäänyt itselle aika ontoksi.

Kirjoitin jo aiemmin fantasiahahmostani, sen materiaaleista ja lähtökohdista tänne. 

Sain hahmon kasaan tosiaan yllättävänkin nopeasti ja tajusin miten paljon nautin tämän tyyppisestä tekemisestä. Olen jonkin verran puhunut paineistani luoda taidetta ja onnistumisen tunteestani, miten haen sitä ikäänkuin jokaiselta kokeilultani. Tämän kanssa en käynyt läpi negatiivisia tunteita tai ollut pettynyt johonkin valintaan mitä en voisi enää korjata. Toki yksi asia tässäkin teoksessa oli minua häiritsevä.

Aikaisemmin keväällä meillä oli lyhyt korutaiteen jakso, joka oli varsin mielenkiintoinen kokonaisuus. Kurssit tuntuvat usein hyvin lyhyiltä, olisi kiva pystyä koittamaan kaikkea mahdollisimman monipuolisesti. Kurssissa lähdettiin liikkeelle siitä, että koru valmistettaisiin materiaaleista, joita jokaiselta löytyisi kotoa korun valmistusta varten tai koulun jämämateriaali laatikoista. Lähtökohta oli mielestäni erittäin hyvä, mikä on meillä useammallakin kurssilla, kierätetään jos voidaan. Itsekkin teen paljon omassa taiteessa kierrätetyistä materiaaleista.

Oma koruni lähti liikkeelle ketjuista, jotka olivat olleet aikaisemmin osa toista teosta. Koru ei kuitenkaan täysin ehtinyt vielä valmistua sillä, siihen olisi vielä tarkoitus lisätä vanhempieni luota lyötyviä vanhoja koruja, joille ei ole löytynyt käyttäjää. En ole päässyt koronatilanteen vuoksi sinne penkomaan vanhoja koruja, joten se osuus on jäänyt vielä hyvin vaiheeseen. Riippuen millaisia koruja sieltä löytyy olisi korun vielä tarkoitus muodostua entistä enemmän panssarimaiseksi/haarniskamaiseksi kokonaisuudeksi.

Valokuvia ja jämä papereita

Valmiita kollaaseja on syntynyt. Tällä kertaa halusin käyttää kaikkea jätepaperia enkä niinkään lehtileikkeitä tai valokuvia. Toki kuitenkin jokaiseen teokseen lisäsin yhden valokuvan. Näitä syntyi todella paljon ilman paineita. Tein ja tein vaan. Mulla on tietynlaisia paineita aina mun tekemisessä, että jokainen kappale pitäisi olla se esityskelpoinen teos. Prosessista tykkään, mutta turhaudun kokeiluihin. Mitä puolestaan materiaali ja tekniikkavalintani yleensä vaativat, että pitää vain kokeilemalla löytää se versio mitä hakee. Näidenkin kohdalla löysin silmiäni miellyttävän kokonaisuuden. Liika rosoisuus, ei ole minulle mielyttävää, vaan pidän sellaisesta sanoisinko hallitusta rosoisuudesta. 

Näitä teoksia tehdessäni, minua ei miellyttänyt valokuvan repaleiset reunat, tai kuten ensimmäisessäkuvassa valokuva on kastettu kahviin, mikä sekään ei ehkä ollut se mitä halusin. Tässä muutamia ensimmäisiä kappaleita. Lisää on luvassa, sillä suunnittelin laittavani seuraavaksi postausta sitten kehystetyistä versioista.

Seinävaate

Seinävaate makuuhuoneeseen suvun vanhoista liinoista ja lakanoista. 

Olen koonut kankaat vanhan lakanan päälle ja kiinnittänyt nuppineuloin. Sen jälkeen käsin neulonut kaikki kankaat kiinni alustaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä "seinävaate" boro&sashiko -tekniikalla. Josta jokunen vuosi sitten innostuin. Kirjoitin jo aikaisemmin vaatteiden paikkauksesta juttua. Ja siitä miten mukavaa hommaa se on. Hirveesti vaan ei oo mennyt vaatteita rikki, että olisin saanut paikattavaa.  

Boro on kangaspaikka, joka neulotaan päälle

Sashiko on käsin ommeltava tikkaustekniikka, etupistokirjailua.

Tekniikka luo vaatteista kestäviä ja niiden käyttöaika senkun pitenee. On ollut lähivuosina havaittavissa, että tekniikka on alkanut kiinnostaa ihmisiä. Onhan se kestävänkehitysen kannalta järjekevääkin. 

Seinävaatteeseen on tarkoitus laittaa puinen pyöreä rima, josta se sitten ripustetaan. Pidän seinävaatetta aina kun en työskentele sen kanssa työhuoneen seinällä. Ja on kyllä suoriltaan tullut todetuksi, että se on erittäin hyvä vähentämään kaikua. Eli toimii juurikin täydellisesti ikäänkuin akustiikkaseinävaatteena.Teen vielä viimeistelypistoja koristeeksi ja sitten hyörytys ja seinälle. Myöhemmin varmasti kuvaa sitten kun se on päässyt paikoilleen!

Työhuone työskentelyä koronan aikaan

En sanoisi, että koronaviruksen aikana olisi tullut radikaaleja muutoksia työskentelyyni.Viikot vain ovat olleet todella erilaisia omaehtoista karanteenia on takana nyt reilu viisi viikkoa. Viikot ovat olleet todella erilaisia toisella viikolla olen saanut paljon aikaiseksi ja tehtyä työhuone työskentelyä sekä opintojani eteenpäin, toiset viikot ovat olleet raskaampi. Erityisen raskas on ollut tämä viikko, en tiedä miksi, ehkä aikaa on kulunut jo sen verran ja koko virus ja rajoitukset alkavat jollain tasolla ahdistaa. Ehkä myöskin epätietoisuus ja menetetyt mahdollisuudet keväältä ja hyvin suuralla todennäköisyydellä myös kesältä. Otan säännöt vakavasti ja ymmärrän niitä, sekä tieto siitä, että kaikki ovat samassa pisteessä helpottaa. Mutta onhan tämä silti eräänlainen koe, ei mikään helpoin tilanne. Sitä kummasti alkaa kaivamaan sellaisia asioita mitä ei edes normaalisti ole viime vuosina tullut tehtyä. Ne päivät kun aurinko on kirkkaimillaan ovat selkeästi helpompia ja tuottoisempia. 

Olen työstänyt useita teoksia jälleen saman aikaisesti sekä yrittänyt kirjoittaa museologian esseitä. Karantteeni olot ovat voimistaneet halua suoriutua sellaisistakin tekoprosesseista, jotka ovat saattaneet kyteä pitkään luonnoskirjoissa sekä olla kesken jopa vuosia. Suunnitelmallista työskentely ei kuitenkiaan todellakaan ole. Ennen kun pystyin aloittamaan varsinaisen työskentelyn piti jälleen kerran käydä kaikki työhuoneen kaapit lävitse ja järjestää uudelleen. Se on tapani päästä työskentelyssä alkuun, sillä joskus on vain todella kamppailun takana aloittaa teoksien tekeminen, vaikka olisikin jo suunnitelma ja teokset olisivat mielenkiintoisia työstää. 

Pohdintoja korona ajasta on tarvinnut käydä lävitse kokoajan. Koen jo kyllästyneen koronataiteeseen. Onko kaikki taide, jonka Korona aikana tekee koranataidetta? Kun tilanne helpottaa aletaan esittelemään koronataidetta. Koronataide hakujakin on jo ollut paljon. Mäh. 

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Prosessista

Kollaasi muotokuvan prosessikuvia viime keväältä. Näitä samantyyppisiä teoksia olisi tarkoitus tehdä enemmänkin toukokuun näyttelyyn. Koko teos prosessi tämän teoksen ympärillä oli mieluinen, vaikkakin kasvojen lopputulos ei aivan ollut sellainen, kuin olin ajatellut. 

Teoksen materiaalina oli vanhemmilta ja Nextiilistä löytämäni vanhat lakanat, pöytäliinat ja muut kangastilkut. Kuten pitkälti muissakin teoksissani käytän samoja kierrätysmateriaaleja.

Odottavan aika on pitkä / tekstiilikollaasi / 120x200cm / 2019

Fantasiahahmon luominen

Opinnoissa on tällä hetkellä menossa kurssi, jossa pitäisi luoda oma fantasiahahmo. Kurssi aloituksena tehtiin harjoitteita, jolla pyrittiin uppoutumaan omiin hahmoihin ja kehittelemään niitä eteenpäin.  

Loin tunnin aikana puitteet hahmolleni, jota alkaisin työstää.  Se liittyisi metsään ja pakanallisuuteen. Hahmossa tulee olemaan luonnonmateriaaleja ja se ei tule olemaan mikään variaatio valmiista fantasiahahmoista vaan ennemminkin nivoutuen pakanamaisiin parinteisiin ja pukeutumiseen.

 

Materiaaleina olen käyttänyt jälleen Seinäruususta saamiani tekstiilinäytekappaleita, koulussa värjäämäni villalankaa, omia hiuksiani, sekä kuivumassa on luonnonmateriaaleja. Olen ollut yllättynyt miten olen nauttinut tämän tekemisestä ja nopeasti aloittamisen jälkeen saanut sen kasaan. Ajattelin jatkaa toisen hahmon tekemisellä.

Paperikollaaseja ja kirjontaa

Koronaviruksen tuomat rajoitteet loivat taiteelliselle työskentelylle omat raamit. Ensimmäiset päivät tuntuivat hassulta omaehtoisessa karanteenissa. Kotoilu ei oikein lähtenyt työskentelyn osalta käyntiin, päivätöiden loppuminen juuri ennen poikkeustilaa aiheuttanut oman sekavuutensa työskentely rytmiin. Nyt on kuitenkin alkanut synty jos ja mitä.

Tunnetusti työskentelen hyvin monen teoksen kanssa samaan aikaan. Vihot pursuavat teosideoita vuosien takaa. Ikään kuin kypsymässä ja odottamassa oikeaa hetkeä tulla löydetyksi. Kauan suunnitelamani kollaasit saivat työskentelyyn uutta puhtia Domestikan, Gimena Romeron Experimental Embroidery Techniques on Paper -kurssilta.

Materiaalit teoksiin löytyivät omasta paperi roskiksesta ja Seinäruusu -liikkeestä lahjoituksena saamistani tapetin palasista. Teoksien toteuttamiseen käytin ompelukonetta, muliinilankoja, lahjoituksena Karkelolta saamia villalankoja.

Näiden lisäksi jo useimmissa teoksissani käyttämiä vanhoja valokuviani suvustani. Mitkä ovat olleet itselleni erittäin tärkeitä lähtökohtia useampiin teoksiin. 

 

Prosessi soljuu hiljalleen eteenpäin. Valmiita kehystettyjä teoksia olisi tarkoitus tulla neljä-kuusi kappaletta. Sen lisäksi on useampia testi kappaleita, jotka eivät välttämättä päädy kehyksiin.

Terveisiä

Tampere, Tuomikirkonkatu kesällä 2019

 Kun ensimmäisen kerran aloin kirjoittaa blogia 2008 se oli jotain aivan muuta. Siitä minulla ei ole enää mitään ylhäällä tai kunnollisia muistikuvia, mutta vuonna 2009 olin juuri muutamassa pois kotoa ensimmäiseen omaan asuntooni. En sano, että olin eri ihminen tuolloin, mutta asiat olivat silloin täysin toisin. Aloitin blogini täysin siitä syystä, että olin saanut ensimmäisen järjestelmäkamerani vähän enemmin ja kuvia alkoi olla hyvin paljon. Vähitellen halusin myös kertoa kuten muutkin tuolloin millaisia vaatteita olin pitänyt ja missä olin ollut. En liiemmin koskaan ole kokenut olevani hyvä kirjoittaja, mutta olen todella pitänyt kirjoittamisesta. Vaikea lukihäiriöni on myös tuonut oman twistinsä kirjoittamiseen ja myös oman jännityksensä, sekä rutkasti kirjoitusvirheitä. Siitä huolimatta olen kirjoittanut, joskus vähän enemmän toisinaan vähän vähemmän blogia ja pöytälaatikko runoja. Jonain vuosina en kirjoittanut kun lauseen postauksieni yhteyteen. Blogini on kokenut monet muutokset 12 vuoden aikana, mutta niin olen minäkin.

Haluisin olla ihminen, joka lukee paljon kirjoja, rakastan niitä. Pidän niistä esineinäkin, tykkään katsella niitä, pidellä käsissäni ja myös toki lukea. Olen vain aivan äärettömän hidas lukija, siksi minulla ei ainakaan koskaan tule olemaan blogia kirjoista joita olen lukenut.

Blogin pitäminen on ollut aikamoinen matka. En koskaan ole liiemmin jakanut blogiani minnekkään, tai hakenut sille lukijoita. Se on ollut kokoajan ikään kuin oma tilani tai paikkani, johon on ehkä joku saattanut joskus eksyä. Blogimaailma meni kertaheitolla ja vauhdilla eteenpäin. En ole viime vuosina ollut kovin ahkera päivittämään. Olen kuitenkin pitänyt tätä taiteellisen prosessini alustana, jossa kuvat eivät todellakaan enää ole riittänyt aina laadultaan, jotka joskus aina jälkikäteen hävettävät. Blogini ei todellakaan koskaan olisi riittänyt yhteistyökuvioihin tai saavuttanut rahaa. Mutta se totta tosiaan onkin julkinen salainen päiväkirja.

Jossain Helsingin ja Tampereen välillä E12 tiellä kesällä 2019

 Tuntuu, että tämän postaus saattaa olla koskaan pisin kirjoitukseni tähän blogiin mitä olen tehnyt. Voi olla, että kirjoittaisin enemmänkin blogia ja olisin intohimoinen sen suhteen, mutta aika on rajallista. En koskaan saisi kerättyä niin paljon aikaa ja jaksamista, että pystyisin päivittämään edes pari kertaa viikossa säännöllisesti ja mistä minä edes kirjoittaisin?

En olisi valmis kertomaan itsestäni, en vain osaisi. Kirjoittaisin tästä mistä nytkin kirjoitan? Ei se olisi kuitenkaan tarpeeksi kiinnostavaa, välttämättä. Kuvien ja sisällön luominen tarvitsisi myös varmuutta siihen mitä tekee. En koskaan ole ollut kovin varma blogistani tai sinne päivityksiä tehdessäni. Olen taas innostunut päivittämään blogiani tauon jälkeen, se on ollut vuosi kaudet toistuva keväinen riitti, jolloin teen muutaman luonnoksen kansiosta valmiiksi viime vuoden tekstejä ja kirjoitan uusia sekä tallennan jälleen kerran useamman luonnoksen. Ehkä se on vain sitten tapani pitää blogia, päiväkirjaani.

Tampere Hämeenpuisto syksyllä 2019

Poikkeustilan aiheuttamat tuntemukset ehkä luovat tarvetta tehdä erilaisia juttuja. Keväällä muutenkin kuin valo lisääntyy ja alkaa tuntua siltä, että on valmis tekemään uusia juttuja ja saamaan energiaa, alkaa myös blogin kirjoitus. Toivottavasti se into säilyisi ja saisin tänne jotain myös jälkiä myös itselleni.

Kuvat eivät sinällään liity juttuun, muuta kuin että nämäkin ovat taas kuvia, joilla ei ole paikkaa. Kuten on olut jo 12 vuotta sitte. 

Videoteoksen kuvauksia

 

 

Värioppia tekstiilitöihin

 

Olen tehnyt useampaa Domestikan kurssia viime aikoina. Hakenut jotain uutta teoksiini, jonkinlaista lisä motivaatiota ja uutta tekemistä. Jonka lisäksi saan ne vielä sidottua osaksi opintojani. Kävin lävistse kurssin, jossa käytiin tekstiilitöiden värioppia lävitse.  

Ensin luotiin pahville DMC-langoista "väritikkuja", jotka yllättävällä tavalla laitoi minut miettimään tarkemmin teoksieni värivalintoja. Olen useammankin kerran opiskellut lävitse värioppia, mutta en ennen tämän kaltaista, mikä keskittyy johonkin tekniikkaan näin vahvasti. Kuten tekstiiliteoksien tekemiseen.

Kurssin löydät täältä!