Nyt kun meidänkin kodista löytyy kaksi museokorttia viimein, on hyvä alkaa käymään jokaisella reissulla museossa paremmin mielen. Mulle itselleni on museokortti tuttu jo edellisvuodelta. Odotin sen ilmestymistä toden teolla. Olin silloin vielä itsekin museolla töissä seurasin tiiviisti museokorttia. Mulle museokortti on yks "huijaustaktiikka". Tarkoitan sitä, että mun tulee paremmin seurattua näytelyitä ja lähdettyä niihin. Eikä tarvitse mietti onko rahaa pääsylippuun juuri sillä hetkellä. Se on aina kukkarossa ja kun tuntuu siltä, että haluaisin mennä just nyt, tuntuu se helpommalta. Pidän kaikenlaisista museoista ja tykkään tutkia itselleni tuntemattomia aiheita.
Tampereeltakin löytyy jo niin hyvin museoita, joihin on mielenkiintoista mennä tutkailemaan. Juuri tällä viikolla aukesi Vapriikkiin uusi pelimuseo. Tottakai se piti käydä heti katsastamassa. Museo oli monella tapaa hyvin rakennettu. Pidin erityisesti siitä, että on toden teolla otettu huomioon nimenomaan suomalainen pelihistoria. Painotus on pääasiassa digitaalisissa peleissä, mutta mukaan mahtuu myös tietoa ja esineistöä lauta- ja roolipeleistä. Artikkeleissa, joita on olen pitkin viikkoa lukenut kerrotaan pelimuseon olevan suhteellisen harvinainen pysyvä museo maailmalla. Siis museo, joka on pelkästään keskittynyt pelaamiseen. Museossa on esillä noin sata peliä, joista yli puolet ovat pelattavissa. Museossa on myös hienoa se, että työryhmä on ollut suuri ja sieltä välittyy selkeä alan tuntemus ja osaaminen hyvin voimakkaasti. Museon visuaalinen puoli on kiehtova ja eri vuosikymmenten tyyliin rakennetut huoneet luovat hyvän tunnelman valkoisten seinien tasapainoksi.
Museo on todellakin vierailemisen arvoinen. Ainakin minä aion mennä uudelleen, sellaiseen aikaan, kun ihmisiä on vähemmän liikkeellä, jotta saa pelata juuri niitä pelejä mitä haluaa, ilman todella pitkää jonotusta tai jonkin hengitystä niskassa. Heh. Tässä, teille vielä linkki pitkään Jukka O. Kauppisen artikkeliin pelimuseosta.
